Kertomus siitä, kuinka viranomaiset estivät kirpputorin

Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, kuinka sääntely vaikeuttaa yrittämistä ja tapahtumia. Tässä on jälleen yksi esimerkki lisää.

Kevättalvella kaksi ystävää tapasi viinilasin äärellä. Toinen kertoi, että hän haluaisi perustaa viikonloppukirppiksen Helsingin keskustaan, mutta sopivia tiloja on lähes mahdotonta löytää. Toinen tajusi, että hänellä on hallussaan juuri sopivat tilat Hernesaaressa, aivan Eiranrannan tuntumassa. Syntyi Eiran Kirppis.

Hernesaaren vanhoissa telakkahalleissa on nimittäin venealan toimintaa. Veneet viedään säilöön syksyllä ja ne lasketaan vesille keväällä. Niille tehdään talvella huoltoja ja korjauksia. Kesällä halli on kuitenkin lähes tyhjillään. Toinen kaveruksista oli miettinyt jo pitkään, mitä halleissa voisi tehdä kesäaikaan. Järjetöntähän se on pitää isoa hallia erinomaisella paikalla tyhjänä.

Kirppis sai hyväksynnän vuokranantajan puolelta ja hommaa ryhdyttiin viemään eteenpäin. Tässä kohdassa myös minä tulin mukaan auttamaan.

Koska tämän muotoista ja kokoista kirppistoimintaa ei lueta yleisötilaisuudeksi, lupien hankkiminen oli helpompaa. Tai niin me luulimme ja kaikki oli mielestämme kunnossa. Kuitenkin päivää ennen avajaisviikonloppua sain puhelun pelastuslaitokselta. Palotarkastaja Liia-Maria Koski kertoi nähneensä lehtimainoksemme ja selvittäneensä asiaa mainoksen perusteella. Koski ilmoitti, että tilan käyttötarkoitus on varasto, ja näin ollen siellä ei voi pitää yleisötilaisuuksia. Kerroin, ettei tiloissa ole veneenkorjaustoimintaa yhtä aikaa kirppiksen kanssa, eikä mitkään kirppiksen rakenteet tai kalusteet olleet kiinteitä tai pysyviä. Kerroin, että tämä ei ole yleisötilaisuus, mutta siitä huolimatta kanta oli selvä. Koski pyysi meitä olemaan yhteydessä rakennusvalvontavirastoon hallin käyttötarkoituksen muuttamiseksi.

Vaikka meillä ei tietenkään vuokralaisina ole mitään lupaa muuttaa hallin käyttötarkoitusta, eikä varsinkaan väliaikaisen yritystoiminnan takia, soitin seuraavaksi rakennusvalvontavirastoon. Jonotettuani lupasihteerille puoli tuntia pääsemättä läpi, soitin suoraan käyttötarkoitusmuutoksia hoitavalle arkkitehdille. Juttelimme asiasta ja hän torppasi minut täysin – tilassa ei missään nimessä voi pitää tämän kaltaista toimintaa, koska kyseessä ei ole kokoontumistila. Vaikka selvitin, ettei kyseessä ole yleisötilaisuus, toiminta on hyvin pientä ja paloturvallisuus on huomioitu, se ei muuttanut tilannetta. ”Vaikka valloilla oleva pop-up–kulttuuri onkin ihan kiva asia, meillä on kuitenkin tätä byrokratiaa.” Lisäksi selvisi, että käyttötarkoitusmuutoksen hakeminen vie kuukausia, sitä asiaa ei voi mitenkään kiirehtiä ja se maksaakin paljon.

Sain lopulta puserrettua tiedon, että alueen palotarkastaja voi antaa meille poikkeusluvan. Koska venehalli oli palotarkastettu juuri edellisellä viikolla, tiesin oman palotarkastajamme olevan hyvin perillä hallin paloturvallisuuden tilasta. Toisin kuin kaksi edellistä keskustelukumppaniani, hän oli peräti käynyt hallissa. Hän vastasi puhelimeen vapaapäivästään huolimatta, ja sanoi tyhjentävästi ”tämä on vuokranantajan ja vuokralaisen välinen asia, ei meitä pelastuslaitoksella kiinnosta tällainen”. Kahden tunnin puhelinrumban jälkeen tämä oli suuri helpotus. Päällimmäisenä nousi ajatus mitä ihmettä juuri tapahtui?

Kirppiksen avajaisviikonloppu meni todella kivasti, olimme käyttäneet paljon aikaa ja sopivasti rahaa markkinointiin ja myyntiin. Monet lähialueen asukkaat pyörähtivät paikalla ja meidät toivotettiin tervetulleeksi, toimintaa alueelle todellakin kaivattiin. Halli sai paljon positiivista palautetta, onhan se avara ja huokuu teollista henkeä. Metallia, betonia ja noin 10 metriin kohoava katto, tilaa ympärillä vaikka muille jakaa. Hallin viereen oli avautunut viikkoa aiemmin uusi rantakahvila Birgitta Hernesaari, ja ihmisillä alkoi olla parikin syytä siirtyä Kaivopuistosta myös Hernesaarta kohti.

Alkuviikosta puhelin soi jälleen. Liia-Maria Koski kertoi katsoneensa Facebookista, että kirppis on kuitenkin pidetty. Hän ei ollut tyytyväinen. Saimmekin seuraavaksi kolmesivuisen kirjallisen määräyksen, jossa kirppistoimintamme kiellettiin. Jouduimme peruuttamaan kirppiksen seuraavan viikonlopun osalta.

Tämän jälkeen toimitimme heille kattavan pelastussuunnitelman liitteineen. Lomien vuoksi saimme uuden yhteyshenkilön ja homma tuntui hetken synkkaavan. Seuraavaan kirppikseen olisi kaksi viikkoa ja palotarkastaja Heidi Partanen kertoi, että toivon kipinä on, hän voisi ehkä juuri ja juuri saada meille poikkeusluvan pitää kirppistä heinäkuun kaksi viimeistä viikonloppua. Olimme yhteydessä tiiviisti puhelimella ja sähköpostilla. Aina kun saimme vastauksen ”ei tämä onnistu, koska..” me vastasimme, että asia on nyt korjattu. Opimme, että kokoontumistilassa ihmisellä tulee olla maksimissaan 45 metriä matkaa poistumistiehen. Opimme, että ovien tulee olla 120 cm leveät. Meidän ovemme olivat 5 metriä leveitä, mikä aiheutti tietenkin ongelmia. Mitä jos nosto-ovi onkin suljettu? No, ei se ole. Ja sen vieressä on myös sellainen tavallinen ovi, jos tuo 5 metriä leveä reikä seinässä olisikin jotenkin ongelma.

Kirppikselle rajaamallamme alueella oli myös neljä paloletkua ja seitsemän palosammutinta. Rakennus on metallia ja lattiat betonia. Poistumisteitä oli useita. Paloautolla mahtuu ajamaan vaikka sisälle asti, herkästi syttyvää materiaalia ei ollut. Mitään veneenkorjaustoimintaa ei samaan aikaan kirppiksen kanssa olisi. Tilan paloturvallisuudessa ei ollut mitään ongelmia.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Opimme nimittäin myös, että ei ole olemassa väliaikaista toimintaa, joka jatkuisi yli kaksi viikkoa. Meidän 2,5 kk jatkuva toimintamme olisi siis byrokraattien mielestä pysyvää. Koska papereissa lukee, että tämä rakennus ei ole kokoontumistila vaan varasto, on täysin mahdotonta pitää ”pysyvää” kirpputoria tilassa. Koska kyseessä ei ole väliaikainen toiminta, myöskään poikkeusluvat eivät enää onnistu. Pyysimme Partasta tulemaan paikalle ja toteamaan, kuinka mahtavasti kaikki heidän paloturvallisuusvaatimuksensa tilassa toteutuvat. Hän ei suostunut. Se olisi turhaa, sillä rakennuksen käyttötarkoitukselle ei haettu muutosta, eikä hän voisi tehdä asialle enää mitään. Kirppistä ei voi pitää varastossa.

Virkamiehet tekevät vain työtään. He tekevät sitä näköjään mainoksiin ja sosiaaliseen mediaan perustaen ja pykäliä lukien tulematta edes paikalle, mutta heillä on siihen valta. Ja se valta johtuu siitä, että he kantavat myös vastuun. Virkavirheestä voidaan syyttää ja siitä joutuu myös maksamaan. Sen jälkeen kun Liia-Maria Koski laittoi meille kirjallisen määräyksen, käytännössä mitään ei ollut enää tehtävissä. Hän joutuisi kantamaan vastuun, jos jotain sattuisikin.

Yhtäkkiä ymmärsin, miksi meillä on niin paljon tyhjillään olevia hallirakennuksia. Masentaa, kun norsunluutorneista päätöksiä tekevät virkamiehet eivät halua ratkaista yritystoiminnan eteen tulevia ongelmia, vaan keksivät niitä virkansa puolesta.

Eiran Kirppis on suljettu toistaiseksi.

Pori Jazz RIP

Ne jotka eivät ole koskaan osallistuneet Pori Jazzin tai Järvenpään Puistobluesin tapaisiin pitkät perinteet omaaviin piknik-festareihin, eivät ehkä ymmärrä, miksi alkoholilainsäädännön tiukemmasta tulkinnasta mutistaan niin kovasti. Eikö festareilla musiikki ole pääasia? Eikö ole hyvä, että alkoholia juodaan valvotummin? Suuri yleisö tuntuu olevan kyllästynyt Suomen holhoavaan yhteiskuntaan ylipäätään. Mutta mitä tämä lain tulkinnan muutos todella tarkoittaa?

Pori Jazzeilla suurin synti on ollut muulta yleisöltä näkyvyyden estävä sateenvarjo. Omat eväät – myös nestemäiset – ovat kuuluneet festivaalin pääkonsertteihin aina vuodesta 1966 asti. Suomessa alkoholin kohtuullinen nauttiminen piknikillä on laillista, ja Pori Jazzin suurimmat konsertit ovat piknik-konsertteja. Virkamiehet kuitenkin ilmoittivat viime vuonna poliisihallitukselle, että jatkossa Porissa konsertteja tulee kohdella samoin kuin muitakin yleisötapahtumia. Tämä siitä huolimatta, että Pori Jazzeilla piknik-konserteissa ei pahemmin järjestyshäiriöitä ole ollut, vaikka päivittäisessä yleisössä voi olla kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Jokainen tavanomaisilla kotimaisilla musiikkifestareilla käynyt tietää, että reput pengotaan ja vesipullot takavarikoidaan ennen festareille menoa. Omat juomat nautitaan hörppimällä viimeiset tilkat ennen festariportteja järjestyksenvalvojien muodostaman kelta-oranssin muurin katseiden alla. Reippaimmat teippaavat taskumatit reisiinsä, mistä syystä kelta-oranssien nykyrutiineihin portilla kuuluu myös käsikopelointi. Myös leipäpussit taidetaan jatkossa punnita. Tällaista tarkastusta ei ole koskaan ennen tehty Porissa – aikuisten ja vastuullisesti käyttäytyvien sivistyneiden ihmisten tapahtumassa. Porissa on toki tänä vuonna suuri anniskelualue, jossa saa istua viltillänsä kuten ennenkin (pois lukien 12-17-vuotiaat ja ainakin vuosi sitten pääsyni kiellettiin anniskelualueelle mukanani olleen koiran vuoksi). Anniskelualueella suuri osa ajasta menee jonottaessa olutta, ja se juodaan nopeasti, että päästäisiin nauttimaan paremmin festareista kaveriporukan kanssa. Kannattaa ottaa useampi kerralla, niin ei tarvitse koko ajan viettää aikaa jonossa. Eikö kuulostakin sivistyneeltä juomakulttuurilta? Eikö olekin mukavan yhteisöllistä?

Jos alkoholilainsäädäntöä ei tältä osin päätetä muuttaa festivaalien piknikejä suosivaksi, se tietää nykymuodossa tunnetun lähes 50-vuotiaan Pori Jazzin kuolemaa. Pori Jazzin syvin olemus – omien viinien lipittäminen viltillä parhaiden ystävien seurassa – on virkamiesten toimesta loppumassa. On nimittäin melkeinpä yhdentekevää, kuka konserteissa on kitaran tai mikrofonin varressa heilunut, kunhan musiikin tunnelma on sopivan letkeä ja viimeisillä tunneilla riittävän tanssittavaa. Lipunmyynnissä toki näkyy, jos joku on joskus edes kuullut lavalle nousevasta artistista. Vaikka heinäkuisessa Porissa sataa lähes aina, sekään ei haittaa – yleisö osaa varustautua riittävin suojavarustein. Mukana viltillä ja sadetta varten varattujen pressujen alla istuu kaverit, vanhemmat, naapurit, lapset ja mummot ja kaikilla on mukavaa. Välillä oiotaan puutuneita jäseniä ja jammaillaan pääesiintyjän mukana. Konsepti ei koskaan petä. Tunnelma on aina taattu, kaikki ovat hyväntuulisia. Vaikka nauttia voi ilman alkoholiakin, ja moni niin Porissa tekee, niin kyllä se viini notkistaa polvia ja muikistaa tunnelmaa juuri sopivasti.

Pori Jazz on ollut Suomen suosituin ja suurin kesätapahtuma. Festivaalin pitkän linjan kannattajat todennäköisesti kokeilevat vuoden 2014 festivaalia anniskelualueilta käsin. Kyse on kuitenkin aikuisista ihmisistä, jotka eivät ole tottuneet nuorison tavoin halventavaan tavaroiden ja vartalon kopelointiin muuten kuin lentokentällä. Ilman viinitonkkia yli satatuhatpäinen festarikansa on saavutettavissa vain ällistyttävän kovien ja kalliiden artistien voimalla. Festarien kilpailutilanne on kuitenkin kova, ja kovia artisteja löytyy myös muilta festareilta.

Porin henki on rakentunut kuitenkin kokonaisuudesta, jota on vaikea jäljitellä. Uskokaa minua. Olen 31-vuotiaan elämäni aikana missannut ainoastaan yhdet Jazzit. Olin siellä jo alle vuotiaana perheeni kanssa. Muistan hämärästi olleeni Ringo Starrin keikalla. Olin siellä ala-asteikäisenä hyvän ystäväni kanssa, jonka isä oli järjestysmies ja päästi meidät ilmaiseksi alueelle. Tuolloin näin James Brownin, joka vieraili Porissa myöhemminkin.

Kaikillahan meillä on hyviä muistoja lapsuudesta. Mutta parhaimmillaan Pori Jazz on toiminut nuorten aikuisten yhdistäjänä. Se on paikka, jossa kotoaan muuttaneet nuoret tapaavat ystävänsä, vanhempansa ja sisarensa kerran vuodessa kiireettömästi, viltillä istuen, ainutlaatuisesta tunnelmasta nauttien, vuosi toisensa jälkeen. Siellä tutustutaan kavereiden jälkikasvuun, syödään patonkia ja salaatteja. Siellä tavataan ystävien ja perheenjäsenten uudet kumppanit. Sinne on menty, vaikka ei tuntisi ainoatakaan lavalle nousevaa artistia entuudestaan – festareilla ehtii kyllä tutustua.

Näin voisi tapahtua jatkossakin, mutta valitettavasti sivistyneeseen viihteeseen tottunut jazz-kansa ei jaksa teipata taskumattia reiteensä. Tunnelmaa on vaikea tavoittaa, jos puolet porukasta istuu anniskelualueen aidan toisella puolella.

Ja lopulta maksukykyiset menevät mieluummin Flow-festareille.