Pori Jazz RIP

Ne jotka eivät ole koskaan osallistuneet Pori Jazzin tai Järvenpään Puistobluesin tapaisiin pitkät perinteet omaaviin piknik-festareihin, eivät ehkä ymmärrä, miksi alkoholilainsäädännön tiukemmasta tulkinnasta mutistaan niin kovasti. Eikö festareilla musiikki ole pääasia? Eikö ole hyvä, että alkoholia juodaan valvotummin? Suuri yleisö tuntuu olevan kyllästynyt Suomen holhoavaan yhteiskuntaan ylipäätään. Mutta mitä tämä lain tulkinnan muutos todella tarkoittaa?

Pori Jazzeilla suurin synti on ollut muulta yleisöltä näkyvyyden estävä sateenvarjo. Omat eväät – myös nestemäiset – ovat kuuluneet festivaalin pääkonsertteihin aina vuodesta 1966 asti. Suomessa alkoholin kohtuullinen nauttiminen piknikillä on laillista, ja Pori Jazzin suurimmat konsertit ovat piknik-konsertteja. Virkamiehet kuitenkin ilmoittivat viime vuonna poliisihallitukselle, että jatkossa Porissa konsertteja tulee kohdella samoin kuin muitakin yleisötapahtumia. Tämä siitä huolimatta, että Pori Jazzeilla piknik-konserteissa ei pahemmin järjestyshäiriöitä ole ollut, vaikka päivittäisessä yleisössä voi olla kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Jokainen tavanomaisilla kotimaisilla musiikkifestareilla käynyt tietää, että reput pengotaan ja vesipullot takavarikoidaan ennen festareille menoa. Omat juomat nautitaan hörppimällä viimeiset tilkat ennen festariportteja järjestyksenvalvojien muodostaman kelta-oranssin muurin katseiden alla. Reippaimmat teippaavat taskumatit reisiinsä, mistä syystä kelta-oranssien nykyrutiineihin portilla kuuluu myös käsikopelointi. Myös leipäpussit taidetaan jatkossa punnita. Tällaista tarkastusta ei ole koskaan ennen tehty Porissa – aikuisten ja vastuullisesti käyttäytyvien sivistyneiden ihmisten tapahtumassa. Porissa on toki tänä vuonna suuri anniskelualue, jossa saa istua viltillänsä kuten ennenkin (pois lukien 12-17-vuotiaat ja ainakin vuosi sitten pääsyni kiellettiin anniskelualueelle mukanani olleen koiran vuoksi). Anniskelualueella suuri osa ajasta menee jonottaessa olutta, ja se juodaan nopeasti, että päästäisiin nauttimaan paremmin festareista kaveriporukan kanssa. Kannattaa ottaa useampi kerralla, niin ei tarvitse koko ajan viettää aikaa jonossa. Eikö kuulostakin sivistyneeltä juomakulttuurilta? Eikö olekin mukavan yhteisöllistä?

Jos alkoholilainsäädäntöä ei tältä osin päätetä muuttaa festivaalien piknikejä suosivaksi, se tietää nykymuodossa tunnetun lähes 50-vuotiaan Pori Jazzin kuolemaa. Pori Jazzin syvin olemus – omien viinien lipittäminen viltillä parhaiden ystävien seurassa – on virkamiesten toimesta loppumassa. On nimittäin melkeinpä yhdentekevää, kuka konserteissa on kitaran tai mikrofonin varressa heilunut, kunhan musiikin tunnelma on sopivan letkeä ja viimeisillä tunneilla riittävän tanssittavaa. Lipunmyynnissä toki näkyy, jos joku on joskus edes kuullut lavalle nousevasta artistista. Vaikka heinäkuisessa Porissa sataa lähes aina, sekään ei haittaa – yleisö osaa varustautua riittävin suojavarustein. Mukana viltillä ja sadetta varten varattujen pressujen alla istuu kaverit, vanhemmat, naapurit, lapset ja mummot ja kaikilla on mukavaa. Välillä oiotaan puutuneita jäseniä ja jammaillaan pääesiintyjän mukana. Konsepti ei koskaan petä. Tunnelma on aina taattu, kaikki ovat hyväntuulisia. Vaikka nauttia voi ilman alkoholiakin, ja moni niin Porissa tekee, niin kyllä se viini notkistaa polvia ja muikistaa tunnelmaa juuri sopivasti.

Pori Jazz on ollut Suomen suosituin ja suurin kesätapahtuma. Festivaalin pitkän linjan kannattajat todennäköisesti kokeilevat vuoden 2014 festivaalia anniskelualueilta käsin. Kyse on kuitenkin aikuisista ihmisistä, jotka eivät ole tottuneet nuorison tavoin halventavaan tavaroiden ja vartalon kopelointiin muuten kuin lentokentällä. Ilman viinitonkkia yli satatuhatpäinen festarikansa on saavutettavissa vain ällistyttävän kovien ja kalliiden artistien voimalla. Festarien kilpailutilanne on kuitenkin kova, ja kovia artisteja löytyy myös muilta festareilta.

Porin henki on rakentunut kuitenkin kokonaisuudesta, jota on vaikea jäljitellä. Uskokaa minua. Olen 31-vuotiaan elämäni aikana missannut ainoastaan yhdet Jazzit. Olin siellä jo alle vuotiaana perheeni kanssa. Muistan hämärästi olleeni Ringo Starrin keikalla. Olin siellä ala-asteikäisenä hyvän ystäväni kanssa, jonka isä oli järjestysmies ja päästi meidät ilmaiseksi alueelle. Tuolloin näin James Brownin, joka vieraili Porissa myöhemminkin.

Kaikillahan meillä on hyviä muistoja lapsuudesta. Mutta parhaimmillaan Pori Jazz on toiminut nuorten aikuisten yhdistäjänä. Se on paikka, jossa kotoaan muuttaneet nuoret tapaavat ystävänsä, vanhempansa ja sisarensa kerran vuodessa kiireettömästi, viltillä istuen, ainutlaatuisesta tunnelmasta nauttien, vuosi toisensa jälkeen. Siellä tutustutaan kavereiden jälkikasvuun, syödään patonkia ja salaatteja. Siellä tavataan ystävien ja perheenjäsenten uudet kumppanit. Sinne on menty, vaikka ei tuntisi ainoatakaan lavalle nousevaa artistia entuudestaan – festareilla ehtii kyllä tutustua.

Näin voisi tapahtua jatkossakin, mutta valitettavasti sivistyneeseen viihteeseen tottunut jazz-kansa ei jaksa teipata taskumattia reiteensä. Tunnelmaa on vaikea tavoittaa, jos puolet porukasta istuu anniskelualueen aidan toisella puolella.

Ja lopulta maksukykyiset menevät mieluummin Flow-festareille.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s